
Kuva: Theofanis Kavvadas
Kuka olet ja mitä teet työksesi?
Olen Liisa Kivinen. Valmistuin vuonna 2024 musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta pääaineenani musiikkikasvatus. Lisäksi opiskelin opintojeni ohessa pianon soittoa, tein lauluopintoja ja klassisen sellon soiton tutkinnon ja musiikkikasvatuksen sivuaineena tein musiikkiteatterin sivuainekokonaisuuden.
Työkseni teen tällä hetkellä sävellyksiä ja sovituksia sekä laulan lauluyhtye Flokissa. Teen myös lauluopettajan töitä ja toimin kuorojohtajana sekä opetan musiikkiopistossa laulua. Toimin kahdessa kuorossa johtajana. Toinen kuoroista on Espoon musiikkiopiston pop-jazzlinjan kuoro Ebeli, jossa laulaa enimmäkseen melko nuoria laulajia ja toinen on kansanopiston kuoro, jossa on mukana vähän varttuneempia aikuisia laulajia.
Kerro itsestäsi sovittajana
Olen päätynyt sovittajaksi pitkän kuorolaulukokemuksen myötä. Minulla on ollut kosketus a cappella -materiaaliin jo ihan pienestä pitäen.
Sovittajana olen hyvin intuitiivinen. Asioita soi nopeasti päässäni, kun saan biisin. Sovitan paljon mielikuvitus edellä, en niinkään teoriapohjalta. Annan aluksi ideoiden virrata paperille ja kun ideat on saatu ulos, alan tehdä sovitustyötä eli editoimista, rakenteen hahmottamista jne. Teoreettinen näkökulma tulee sovituksen loppuvaiheessa.
Minkälaisille kokoonpanoille teet yleensä sovituksia?
Yleensä teen sovituksia lauluyhtye Flokille, jossa olen laulanut jo pitkään. Tunnen porukan ”instrumentit ” hyvin. On helpompaa sovittaa, kun tuntee kuoron. Teen sovituksia myös tilaustöinä muille kuoroille. Kuoron balanssiin ja sointiin voi vaikuttaa sovitustyöllä. Jos kuorossa on esimerkiksi vähän miesääniä, niin silloin voi rakentaa sovituksen niin, että tenoreissa on mukana myös naisääniä. Äänialojen eri vaatimukset pitää huomioida sovitustyössä. Rock With You Suomi -sovitustyössä oli paljon apua kuorojen keikkatallenteista, mutta myös keikkavideot auttoivat prosessissa.
Mistä saat inspiraation sovitustyöhön?
Kaikenlainen muu musiikki, jota kuuntelen, on hyvä inspiraatioiden lähde. Ammennan ideoita sovitustyöhön kaikista eri musiikin genreistä. Nappaan niistä talteen pieniä musiikillisia aihioita. Saan inspiraatiota myös muusta taiteesta, kuten elokuvista, taidenäyttelyistä ja liikeilmaisusta. Luonto ja luonnonilmiöt ovat hyvin yleinen inspiraation lähde taiteen tekemiselle, niin myös minulle. Luonnossa pääsee eroon kaupunkiympäristön ylimääräisestä hälystä. Siellä aivot lepäävät.
Kannustuksena kaikille kuorolaulun harrastajille haluaisin sanoa, että pienelläkin musiikkitaustalla voi jokainen laulaja alkaa tekemään sovitustyötä. Aina ei tarvita korkeaa koulutustaustaa. Usein kuorolaulajat ovat seuranneet pitkään ammattitaitoista kuoron toimintaa ja ohjelmistoa. Silloin saattaa alkaa tekemään itselleen suotta rajoituksia ja usko omaan tekemiseen hiipuu.
Miten paljon sovittamiseen menee aikaa per teos?
Vaihtelee todella paljon, miten nopeasti eri teokset syntyvät. Jotkut teokset, tai niiden pohja, voivat syntyä vaikka yhdeltä istumalta. Mutta totta kai teokseen tulee aina pieniä muutoksia, kun aivot lepäävät pari päivää ja työtä tarkastelee uudelleen.
On myös teoksia, joiden tekemiseen menee aikaa kuukausia. Palikat eivät mene aina heti kohdalleen. Joskus on paljon todella hyviä ideoita, joita haluaisi käyttää sovituksessa, mutta joita joutuu karsimaan lopulta rankalla kädellä. Pitää miettiä, mikä tässä teoksessa on tärkeää ja mikä toisaalta pitää teoksen edelleen mielenkiintoisena. Karsitaan pois se, mikä ei ole tärkeää kuulijan kannalta.
Mikä meille sovittamistasi kappaleista oli sinulle mieluisin? Miksi?
Kaikki kappaleet olivat mieluisia. Oli mieluisaa hypätä Suomi-rockin maailmaan, koska en ole juurikaan tehnyt tällaista genreä aikaisemmin. Näistä sovituksista PMMP:n Päiväkoti oli ehkä kaikkein mieluisin. Sen tekee Päiväkodin tekstilähtöisyys, soinnutus ja rikas instrumentaatio, vaikka melodia onkin aika yksinkertainen etenkin säkeistöissä.
Päiväkoti -biisissä sanoitus oli melko selkeä. Joskus sovittajan haaste on se, että oikeita sanoja ei löydy mistään. Usein tekstin joutuu tarkistamaan alkuperäisistä nauhoituksista.
Mitä näiden sovitusten tekeminen antoi sinulle?
Tämä projekti opetti minulle sovitusten tekemistä isolle kuorolle. Haaste on ollut tietyn kokoonpanon vahvuus ja soinnillisuus. Siitä opin paljon myös sovitustyön aikana. Haastetta toivat myös kappaleet, joihin tulee bändi. Sovittaessa bändi piti pystyä kuvittelemaan taustalle ja hahmottamaan, mitkä elementit ovat tärkeitä kuoron kannalta.
Olen todella iloinen ja otettu, että minua pyydettiin sovittamaan tähän projektiin musiikkia. Pidän tosi tärkeänä meidän suomalaisen kulttuurimme kannalta, että tehdään kunnianhimoisesti tämän tyyppisiä projekteja. Tämä rikastuttaa meidän maamme musiikin kenttää. On ollut todella ilo työskennellä tämän projektin parissa!
Haastattelun toteutti:

Kuva: Teea Siippainen
Pirjo Koponen
Varkauden Laulun altto